to live would be awfully big adventure.

Viimeset kaks viikkoo alkaa nyt.

Tää 4kk on menny niin nopeesti etten oo ees tajunnu sitä. Muistan ku panikoin tänne tuloo ihan älyttömästi. Itkin ja valitin ja olin varma et kaikki unohtaa mut suomessa. Ai että voikaan olla väärässä. Ootan innolla suomeen paluuta mut samaan aikaan voisin viel jäädä tänne kuukaudeks tai pariks. Oon tavannu niin huippui tyyppei ja saanu uusii frendei joita tulee ikävä.

Ekat lähtee ens viikolla kotiin. Julie ja Andre. Mun lempparit. Sit lähtee Emma ja sit mä. Sit alkaa uudet duunit ja kamojen roudaus takas stadii. Onneks olin fiksu ja hoidin nää asiat enneku palasin suomeen. Ei tarvi kykkii riksussa ja ihmettellä. Ipe muuttaa sen jätkänkaa yhtee ja mulle siunaantu mahollisuus muuttaa sen vanhaan kämppään. Oon niin innoissani.

Myös se et mua odottaa lokakuus reissu maltalle siskonkaa. Luojan kiitos et pääsee auringon alle lämpimään viikoks. Oon niin done vesisateeseen ja kylmyyteen. Ja koska se on niin varmaa et ku meikä palaa suomeen ni siel alkaa pikkuhiljaa tulla syksysäät. Mul on myös ehkä visiitit osloon ja köpikseen suunniteltuna.

Niin paljon hyvii juttui tulos, oon niin innoissani.

 

Oon lykänny tätä päivitystä niin KAUAN.

Mul on enää kuukausi jäljellä täällä. Aika on menny niin nopeesti etten ees oikeen oo tajunnu sitä. Mut voin sanoo et tää on kyl ollu paras kesä ikinä.

Oon saanu niin paljon uusii frendei ja jopa pari ystävää. Nähny, kuullu ja oppinu niin paljon uutta. Opinnu tuntemaan itteeni paremmin. Oon itteni kans tällä hetkellä enemmän sujut ku ikinä. Oon itkeny ja nauranu. Pitäny hauskaa ja nauttinu elämästä.

Mitä on tapahtunu viimesen melkei puolentoist kuukauden aikana?

Duunis on ollu kiire ja oon tehny ihan älyttömästi tunteja. Nyt ku elokuu alkaa ni tilanne rupee vähä rauhottumaan koska jengilt rupee lomat loppumaan. Meille tuli lisää tyyppejä töihin heinäkuun alussa. Yks jätkä Japanista ja pari Oslosta. Mahtavii tyyppei. Kämpillä on ollu pari välikohtausta mut niistäki ollaan selvitty. Oon huomannu et kämppiselämä ei oo sellasta ku kuvittelin eikä oikeestaan mun juttu mut seki menettelee.

Oon ryypänny aivan liikaa. Joka keskiviikko ja viikonloppu on pubi-ilta jota seuraa jatkot. Norjalaiset on samalla viivalla suomalaisten kans mitä tulee toho kaljan litkimiseen.

Oon rakastunu juoksemiseen uudelleen. Ainaki lenkkimaisemat on niin paljon paremmat ku suomessa. Oon myös oppinu nauttimaan sateesta ja kylmyydestä, se tulee kyl vähän pakollaki koska täällä se vaan on niin et jos aurinko paistaa sen kolme päivää putkeen ni sitä seuraa kahen viikon sadekausi.

Kävin suomessa kääntymässä. Se oli aivan mahtavaa ja sellane pieni stressinlievitys loma. Oli ihana nähä kaikki rakkaat ja yllättää faija sen synttäreillä.

Oon yrittäny lopettaa tupakointii nuuskalla ja hetken se sujuki. Toisin sanoen olin viiukon polttamatta ja sit yhtenä kosteena pubi-iltana ratkesin. Hyvä Hanna. Mut oon kyl vähentäny dramaattisesti.

Hommasin ittelleni kämpän suomesta ja enää pitäs löytää uus duuni.

Siin sillai lyhyesti et mitä on tapahtunu.

Mut joo mul on kaikki all good ja elämä on ihanaa !

 

 

Still alive, melkeen.

Sesonki yllätti todenteolla. Kaikki painaa pitkää päivää ja asiakkaita riittää. Hetkittäin ollu rankkaa ja eilinen oli mun heikko paikka.

Puhutaan rehellisesti ja ääneen ja oikeella nimellä, kuukautiset. Menkat, hillopäivät, punaset päivät, mitä näitä nyt on. Rakkaalla lapsella on monta nimee. Melkein kaikki keittiötiimit niiku mun nykyinenki, koostuu miehistä. Monta miestä ja minä. Ainoo asia mikä tekee musta heikon keittiössä on 5 vitun pitkää päivää kuun lopulla. Eilen ne iski kovempaa ku ikinä. Tiesin jo aamulla herätessä et päivästä tulee vaikee. Otin särkylääkettä ja lähin duuniin. Yleensä kärsin pari-kolme tuntia ja sit se menee ohi, eilinen ei menny niin. Päivän mittaan kipu vaa voimistu ja musta tuli ilkeempi, heikompi ja olin valmis itkemään. Istuin keittiön nurkassa ja olin varautunu siihen et pyörryn. En oo ikinä koko mun työuran aikana pitäny saikkua tai lähteny töistä kesken päivän, mut eilen se tapahtu. Mä luovutin.

Ja se on mulle kaikkein vaikeinta tässä. Mä en ikinä luovuta. Mä en anna periks ja lähe himaan. En tiiä oonko vaan typerä jos kuvittelen ettei mua arvosteta kun teen niin. Mut siltä musta tuntuu. En usko et kukaan mies pystyy samaistumaan siihen fiilikseen ja oloon, mut sit samaan aikaan mulle tulee kauhee morkkis siitä etten pysty tekemään töitä tollasen asian takia. Mul on aina ollu kauhee tarve todistella et pystyn samaan ku miehet ja et mä en oo heikompi vaik mulla onki tissit ja munasarjat. Koska oon kyllästyny siihen ajatusmalliin et miehen euro on naisten 80 senttii. Ei käy. En myöskään haluu mitään erikoiskohteluu. Haluun vaan olla samalla viivalla kaikkien kanssa.

Meijän mesu tuli aikasemmin duuniin ja päästi mut aikasemmin himaan. Meinasin itkee helpotuksesta. Tulin tähän kämpille ja menin samantien sänkyyn peiton alle tekemään hidasta ja tuskallista kuolemaa. Heräsin tänään 15h myöhemmin, uutena ihmisenä, ei kipuja, ei huimausta mut edelleen morkkiksessa. Keitin aamukahvit ja tulin tupakille tähän partsille ja mietin tätä tilannetta. Sit tajusin et sillonku miehillä on ”miesflunssa” ni ne on samalla tasolla ku menkkakivuista kärsivät naiset. Eli ollaan periaattees tasois, tosin naiset on sillon oikeesti tuskissaan. (Mun mielestä miesflunssa on vaa miesten tekosyy itkee ja valittaa ja olla tekemättä mitään.) Eikä mun tarvii masistella enempää. Hyväksyin mun tappion ja sen faktan et mäki voin relaa hetken, niimpä menin sit kauppaan ja ostin pari coronaa vapaiden kunniaks.

Koska kesä tuli takas. Ja se jos mikä saa iloseks.

 

ps. ostin myös lentoliput suomeen, teen pikavisiitin heinäkuun lopulla. En malta odottaa. Siihen asti aijon painaa duunii ku hullu, riippumatta mun munasarjojen vittuilusta.

Peace and looove!

 

Kai te tiiätte niit kysymyksii et ”jos oisit joku kukka/puu/hedelmä ym – ni mikä oisit?”

Mä oisin ehdottomasti auringonkukka.

Kaikki jotka tietää mut vähänki paremmin, tietää et auringonkukat on mun lemppareit. Siin on jotain todella kaunista ku kesän lopul käy keräämässä niitä isolta pellolta Teollisuuskadun varresta. Ehkä se on osa kesän hyvästelyä, syksy tulee pikkuhiljaa, se tuoksu, paksut varret, joita ei meinaa saada käsin poikki ja se kaunis kimppu, jonka viet himaan ja se tervehtii sua jopa muutaman viikon ku tuut himaan. Energiaa. Positiivisuutta. Iloa. Yritän aina valita ne isoimmat ja kauneimmat, ne jotka erottuu joukosta. Osa saattaa olla jopa pidempiä ku minä itte. Auringonkukkapelto on mun mielestä yks kauneimpia näkyjä koko maailmassa.

”Auringonkukka tulkitaan usein voiman, lämmön ja ravitsemuksen merkiksi, se edustaa aurinkoa itseään. Auringonkukan tapa kääntyä päivän aikana auringonvalon suuntaan luo myös mielikuvan uskollisuudesta, avoimuudesta ja henkisestä oivalluksesta.”

Oon nähny tosi paljon unia niistä ja Makkosesta viimeaikoina. Niis unissa se tuo mulle aina kimpun kauneimpia auringonkukkia mitä mä oon eläessäni nähny. Oon miettiny et mitä ne unet tarkottaa? (KRHMM.. Tähän väliin haluun sanoo et kaikki jotka lukee näitä, tietää et mä ikävöin sitä ja oon pahoillani et jankkaan, se mies on sekottanu pahasti mun aivot.) Mut must tuntuu et oon ehkä vihdoin tajunnu niitten merkityksen. Makkonen oli yks ensimmäisistä ihmisistä jotka sano et mun pitää lähtee norjaan. Alusta asti kannustanu ja rohkassu lähtemään. Ja koska mä ikävoin sitä ääliöö joka päivä, ni mä uskon et noi unet on mun alitajuntainen tapa sanoo, et mun pitää luottaa itteeni ja olla rohkee, seistä selkä suorassa ja nauttii kaikesta positiivisesta, niiku se mua ohjeisti.

Samalla oon huomannu et oon viimesen vuoden aikana saanu ympärille paljon sellasii ihmisii, joista mulle tulee hyvä olo. Ne on itsevarmoja ja rohkeita. Tietää mitä haluu ja tekee asioita niitten eteen. Seisoo selkäsuorassa ja on rehellisiä. Kauniita ja ennenkaikkee positiivisia ihmisiä. Ihania ihmisiä. Mun pelto on täynnä auringonkukkia.

Veikkaan et noi unet aikalail yrittää sanoo mulle et lopeta murehtiminen ja kyllä se siitä. Ikävöi niitä ihmisiä, joiden sä tiedät ikävöivän takas. Nautin elämästä ja ole positiivinen. Mua helpottaa ajatus siitä, et ku tuun takas suomeen ni tiiän et siel on pellot täynnä auringonkukkii ja siel odottaa ne tärkeet ihmiset.

En malta oottaa sitä näkyy.

 

Oon itekki ennen asunu pienemmässä kaupungissa ku Helsinki, mutten ikin näin pienessä kylässä. Tääl ei oo 24/7 alepaa, tääl ei oo Wolttii, eikä tääl oo pankkiautomaatteja. Tääl ei oo taksei, eikä tääl oo keikkoja. Tääl ei oo baarei eikä tääl oo mitään pikaruokamestaa. Tääl ei oo kahviloita joista vois käydä ostamas sen ylihinnotellun jääkahvin vaniljasiirapilla. Täält ei saa sushii eikä kebabbii. Tääl ei oo apteekkii, viinakauppaa eikä supermarkettei. Tääl ei oo mitään. Ja nää ihmiset on onnellisii ja tyytyväisii niitten elämään. Loppupeleis kaikki mitä tohon on lueteltu on turhakkeita, nää ihmiset pärjää ilman. Tääl on ne tarvittavat. Kaks kauppaa, tai no toinen on oikeestaan puoti. Jos tarvii jotain, mitä niistä ei löydy ni tunnin ajomatkan päässä on Leknes. Ihmiset on osittain omavaraisia. Ne kasvattaa ja kalastaa ruokansa. Ja tääl on luonto. Vuoret joille kiivetä, mökkejä ja laavuja joissa yöpyä. Meri ja järvet joissa kalastaa. Kesällä ympärivuorokautinen valo, talvella revontulet. Tähdet. Raikas ja puhdas ilma.

Eli kysymys kuuluu: Kumpi elämä on parempaa?

Must on hienoo et saan kokee elämää tällases mestas mis ei oo yksinkertasesti mitään ylimäärästä. Mä rakastan Helsinkiä ja kaikkee mitä siel on. Elämä on helppoo, hauskaa ja välillä jopa tosi luksusta, ainaki riksulaiselle gettokissalle. Mut sit päästään siihen, et siel kaikil on kiire, ihmiset on tylyjä ja epäkohteliaita. Kukaan ei tervehdi toisiaan ja ketään ei yksinkertasesti kiinnosta. Mut mitä voi olettaa 650 000 ihmisen kaupungista? Siinä kaupungissa sä pystyt olemaan näkymätön. Sä voit duunaa sun omaa juttuu eikä siit tiiä kukaan.

Täällä, 1200 ihmisen joukossa, joista sä näät päivässä maksimissaan 20 ihmistä, sä et välty katseilta. Alkuun se oli pieni kulttuurishookki. Voitte kuvitella kuinka hyvin mä sulaudun näitten kyläläisten joukkoon mun pillifarkuis, vansseis, bomberis ja lippikses. Mut mitä voi olettaa, ei tääl oo henkkamaukkaa josta käydä ostamas vähä alerättei ja veikkaan et nokian kumisaappail on enemmän menekkii täällä ku stadis. Mut nää ihmiset ei siitä paljoo välitä. Ne hymyilee, moikkaa toisiaan ja moikkaa mua. Mä moikkaan takas. Spread the positivity right?? Ja se on oikeesti mukavaa ku meen johonki ja ihmiset ottaa suhun kontaktii ja on sulle oikeesti ja aidosti mukavia. Elämä on tääl simppeliä ja rehellistä. Mut täällä kaikki tietää kuka sä oot ja mitä sä teet.

Mut vastaus kysymykseen. En usko et sitä voi päättää. Molemmis on omat hyvät ja huonot puolensa. Niiku kaikella, tälläki mestalla on kääntöpuolensa. Tää on hyvä paikka paeta Helsinkii ja sen vilskettä mut täält on hyvä palata sinne. Tää on liian pieni paikka mulle. Tarviin myös sitä menoo ja meininkii elämään. Tää tulee olemaan sellanen hidastusvaihe mut kesän jälkeen haluun takas stadiin. Mul on ikävä sporakiskojen kolinaa ja 24/7 alepaa.

 

Peace

 

 

Mul on darra, edelleen. Kello on nyt 12 ja tää ei lopu, syytän rakijaa. Sen on serbialaista kotipolttosta viinaa, tosi hyvää sellasta mut siit tulee kaamee darra, oikee sellane koomadarra. Varmasti satakertaa parempaa ku meikän ’this is how we do it in finland-kilju’. Oon maannu tänään vaan sohvalla ja tuijottanu netflixii. Herra P. huijas mua… ”This will not give you a headache.” Yea right.

Herra P. on viimekauden duunari ja näitten muitten vanha tuttu, sil oli eilen synttärit ja se kutsu meijät kaikki sen kämpille viettämään iltaa. Se asuu tos Å:ssa joka on seuraava kylä Sorvågenin jälkee. Oli kiva päästä välil pois kämpilt ja seurustelemaan uusien ihmistenkaa. Siel oli tyyppei serbiast ja ruotsist. Oli hauska kuulla kaikkii tarinoit viime kaudest. Hetken jo yhes vaihees mietin et pärjääks mä noitten poikienkaa tuol köökis mut ku kuuli miten P. tekee duunii ni ei mul kyl mitää hätää oo. Kaikella kunnioituksella tietysti.

Himaan me jouduttii kävelee kauhees myrskys. Å:sta kävelee kämpille n.15 minuutis mut se matka oli pisimmät 15 minsaa ikinä. Vettä sato ku saavista kaatamalla ja se oikeesti sattu naamaan. Merituuli puhals nii kovaa et hyvä jos pystys pysy. Okei… krhmm, ehkä sil rakijallaki saatto olla osuutta asiaan. Me kaikki kastuttiin iha läpimäräks. Huvittavaa on se et Suomessa mä oisin varmaan tilannu taksin vaikkei ois satanukkaa ja tääl ei oo muuta vaihtoehtoo ku pistää jalkaa toisen eteen ja vaan kävellä.

Vaik toi kotimatka oli yks painajainen, ni samaan aikaan se oli jollai tapaa jotain sellasta mitä mä tarvitsin. Vähä niiku isku vasten kasvoi, silmii avaava kokemus. Sut pakotetaan sun mukavuusalueen ulkopuolelle, sun on pakko jaksaa vaa painaa eteenpäi. Mun mieli on jotenki tasaantunu tänään. Se ei oo täynnä huolia ja stressiä ja sinkoilevii ajatuksii. Se on vähänku meri myrskyn jälkee, tasanen ja rauhallinen. Puhdas ja kaunis.

Oon aina tykänny kävellä sateessa. Siin on mun mielestä jotain maagista. Ketään ei oo missään ja kaikki on tummanharmaan usvan peitossa. Ehkä se on mulle tapa tehdä ajatustyötä. Sen jälkeen ku se on ohi ni kaikki on taas tasasta ja selkeetä.

Lopetin tänään myös röökinpolton. Tää on ensimmäinen kerta ku mä oikeesti yritän lopettaa. Mä oon polttanu röökii siit asti ku oon ollu 13. Kaheksan vuotta. Se on melkein puolet mun elämästä. En tietenkään pysty lopettamaan seinään joten ostin nuskaa. En mä kumminkaa nii hullu oo et sitä yrittäisin. Voin sanoo et en todellakaa kestäis kaikkee painetta mikä duunist tulee täysin ilman nikotiinii. Pikkuhiljaa, ei tässä mitään sankaria kumminkaa leikitä.

Mut tällä hetkel tapahtuu paljon hyvii juttui, toivottavasti tää fiilis jatkuu pitkään.

 

Ja jos teil on mahollisuus, ni menkää sateeseen kävelemään. Se kannattaa.

 

Peace

 

 

 

 

Oon viimeset 3 päivää ollu mais. Tääl sataa ja tääl on kylmä. Joka puolel on harmaata usvaa ja sumuu. Samanlaine olo on mun pään sisäl. Samaan aikaan suomes jengi nauttii auringost ja lämmöst. Haluisin olla siel. Haluisin olla pussikaljalla frendienkaan tai mul on sellanen olo et tarviin sellasta hetkee nyt. Yöllä haluisin olla Makkosen kainalossa pikku hatseis ja puhuu maailmankaikkeudesta ja miettii et miks ihmisil on kaks kättä eikä vaik kolme tai neljä, syodä irtokarkkei, polttaa ikkunast röökiä ja pussailla. Tarviin sellasen yön nyt.

Oon ollu melkee kuukauden tääl. Enkä mä voi valittaa yhtään. Kaikki nää maisemat, duuni on jees, kämppikset on hyvii typpei ja tykkään hengailla niittenkaa. Mut silti mul on paska fiilis. Silti mul on sellanen olo et haluisin olla suomessa.

Toivottavasti tää menee nopeesti ohi ja toivottavasti aurinko rupee paistaa.

 

 

Siin on vihdoi vähä kuvia täältä!

 

 

Tietteks te ne tietynlaiset ihmiset, jotka osaa sanoo sulle just ne oikeet sanat? Ne jotka saa sut huojentumaan, purskahtamaan itkuun, itkemään onnen kyyneleitä.

Ne, jotka tietää mitä sä ajattelet, vaikka ne ei ees nää sun ilmettä. Ne jotka pystyy pelkkien viestien perusteella tietämään mikä mättää ja mikä painaa. Ne, jotka tietää sen jollain ihmeellisellä tavalla, vaikka sä oot tuhannen kilometrin päässä, toisessa maassa.

Jo pelkkä niiden nimi, joka näkyy puhelimen näytöllä, ilman et oot lukenu koko viestii, saa sut hymyilemään.

Ne, joiden viestejä sä odotat joka päivä ja ku se vihdoi saapuu, oot hetken maailman onnellisin ihminen.

Ne ihmiset on kullanarvosii. Kiitos.

PEACE

Mitä on ikävä?

Näin viimeyönä unta kodista. Riihimäestä, Helsingistä ja kaikista tutuista. Ne ei ollu surullisii tai ikäviä, enemmänki sellasii haikeita mut onnellisia. Ku heräsin ni hetken aikaa kelailin niitä. Ajatus koti-ikävästä ja sen tuomasta ihmisten ikävästä ahdistaa. Ehkä mä vähän pelkään sitä ’ikävää’.

Niimpä nousin ylös, keitin aamukahvit ja menin terassille auringonpaisteeseen nauttimaan mun aamusta. Se ahdistus lähti samantien pois.

En sano etteikö ois normaalia ikävoidä, mut en haluu et se alkaa tässä vaiheessa vaivaamaan ja painamaan mieltä. Haluun keskittyy kaikkeen positiiviseen. Haluun nyt nauttia. Tottakai mä toivoisin et kaikki rakkaimmat ois täällä nauttimassa mun kanssa mut ei mulla oo oikeesti viel teitä ikävä, se tulee sit jossain vaihees ja hyvä niin.

Nauttikaa tekin nyt siitä etten oo siellä höpöttämässä ja heittämässä typeriä puujalka-vitsejä aamusta iltaan. Teki rupeette ikävämöimään niitä, mut älkää vielä.

 

PEACE